 |




























|
 |
 |

Ari Paataja
Ari Paataja aloitti kalastuksen jo 1965 eikä polte kalastukseen tunnu laantuvan. Ari on yksi Suomen pitkäaikaisimmista ja tuotteliaimmista kalastusalan nykykirjailijoista. Työrupeamat - järjestösihteerinä Suomen Kalamiesten Keskusliitossa, toimitussihteerinä Metsästys ja Kalastus-lehdessä, Turus-Ukko Oy perustettiin yhdessä Jorma Turusen kanssa, liikkeenharjoittajana OnkiApajassa - ovat antaneet silmää tarkastella kalastusta monelta eri kantilta.
Onkimestari
Onkitaidot tunnetaan laajalti, toihan Ari kilpaonginnan Suomeen 80-luvun taitteessa ja on alan edelläkävijäliikkeen, Onkiapajan perustaja. Menestyksestä voidaan mainita mm. kilpaonginnan joukkuekulta , joka on osunut kohdalle kahdesti, 4 x mukana Suomen MM-joukkueessa, Suomen menestynein kilpaonkija MM-tasolla, ensimmäinen SM-kulta jo vuonna 1975, 3 x kapteenina seurajoukkueiden MM-onkikilpailuissa, Suomen PM-joukkueen jäsen kaksi kertaa, jne. Onginnasta Ari on kirjoittanut yhden kirjan (Onkijan Kirja 1985 /Tammi) sekä laajan joukon lehtiartikkeleita.
Monipuolista osaamista
Vihkiytymisestä heittokalastukseen voidaan mainita vuonna 1992 saavutettu heittokalastuksen SM-joukkuekulta sekä henkilökohtainen hopeamitali. TV:n Erätulilla-ohjelmassa Ari on ollut viehekalastuksen asiantuntijavieraana kolme kertaa. Myynnissä on ollut Arin signeeraamia Bomber-vaappuja. Myös Erkki Virolaisen maankuulun EV trutta- vieheen yksi väri on nimeltään Paataja. Uistelutaidot on myös kartoitettu. Vuonna 1991 Ari Paataja yhdessä Tapio Heleniuksen kanssa voitti Suomenlahden Uistelumestaruuden. Saman vuoden suurin mereltä uisteltu kilpailulohi otti sekin Arin & Tapion virittämään vieheeseen.
Osa vuosien saatossa saaduista kokemuksesta on dokumentoitu vuonna 2002 valmistuneissa Kireitä Siimoja kalastusohjelmissa. Arin juontamaa kuuden videon kalastussarjaa on luonnehdittu parhaaksi suomalaiseksi kalastusohjelmaksi.
 |
 |
 |